KLL:n toteaminen

Krooninen lymfaattinen leukemia (KLL) löydetään usein sattumalta verikokeiden yhteydessä. Esimerkiksi lääkärintarkastuksiin tai useiden sairauksien perustutkimuksiin liittyy verenkuvan ottaminen. Verenkuvasta todetaan, kuinka paljon veressä on punasoluja, valkosoluja ja niiden alaluokkia sekä verihiutaleita.

KLL:ssa veren valkosolujen eli leukosyyttien ja lymfosyyttien arvot poikkeavat normaalista. Jo taudin diagnoosivaiheessa potilaalla voi olla anemiaa (matala hemoglobiini) ja verihiutaleiden määrä voi olla vähentynyt. Potilaalla voi olla jo käsin tunnettavia suurentuneita imusolmukkeita kaulalla, kainaloissa, nivusissa tai soliskuopissa.

KLL-epäilyn herätessä voidaan ottaa luuytimestä aspiraationäyte (neulanäyte), mutta diagnoosi on mahdollista tehdä myös ilman sitä. Nykytekniikoin voidaan verinäytteestä määrittää veren valkosolujen pintarakenne ja se, onko kyseessä klonaalinen solukko eli syöpäsolukko. Luuydinnäyte pyritään ottamaan aina ennen hoitojen aloittamista.

Muita potilaalle mahdollisesti tehtäviä lisätutkimuksia ovat keuhkojen röntgenkuvaus, vatsan ultraäänitutkimus ja vartalon tietokonekuvaus. Niiden avulla saadaan selvyys imukudoksen tilasta: onko vatsan alueella suurentuneita imusolmukkeita, onko keuhkoissa hilusalueella kookkaita imusolmukkeita ja niin edelleen. Tätä tietoa tarvitaan kliinisen ennusteluokan arvioinnissa.